ELSA JA OTTO BECKERIN PERHEEN JA PARASKEVA SUHAREVAN VAIHEET

 

Otto Beckerin tyttären pojan antama vanha sukuselvitys heidän suvustaan.

Elsa ja Otto Beckerin perheen vaiheet Venäjältä Suomen, Latvian ja sodan kautta Saksaan vuosina 1915 – 1945.

Johdannossa kirjoitan alkuun anoppini äidistä, mutta palaan pian Beckereihin, koska he ovat tämän kirjoitelman aihe ja asia. Miksi olen tutkinut Beckerin perhettä? He eivät ole mitään sukua minulle eikä vaimolleni. Vaimoni mamma Paraskeva Suhareva tuli Beckerin perheen palvelijana Suomeen vuonna 1917 tai viimeistään vuonna 1920. Dokumentit Venäjällä ja Suomessa antavat Suomeen tulon ajankohdasta erilaista tietoa eikä asioita voida enää mistään varmistaa. Sama epätarkkuus on myös Beckerin perheen tiedoissa. Perimätiedon mukaan Beckerit ja Paraskeva pakenivat Venäjältä Suomeen Puolan kautta. Puolan ulkoministeriön arkistoissa ei ole varmistusta asialle. Yhtä mahdollinen on Suomeen saapuminen lyhyimmän tien kautta Pietarista Kanneljärven Hämeenkylään, noin 80 kilometriä. Tutkin Beckerin perhettä, sillä toiveella, että heillä saattaisi olla jotain tietoa, joka auttaisi minua löytämään vaimoni suvun Venäjällä. Olisiko heillä ehkä jokin valokuva tai dokumentti palvelijastaan. Kahden vuoden tiiviin työn jälkeen sain sähköpostia Pietarista joulukuulla 2021.  Venäläinen sukututkija oli löytänyt Borovaja ulitsa 26 talokirjasta sekä tiedot Beckerin perheestä sekä palvelijastaan Paraskevasta. 

Talokirjassa ovat tiedot Beckerin perheestä ja Paraskevasta. 

Talokirjan kansi on talokirjasta Valdemare iela 17 Riiassa eli siltä ajalta, kun Beckerit asuivat Latviassa.

Borovaja ulitsa 26 talokirjan mukaan Paraskeva sai passin 1912 Tserepovetsin alueelta ja läksi Pietariin. Hän saapui Borovaja ulitsa 26 vuonna 1916 Olginosta ja lähti Suomeen 27.5.1917.

Myös Beckerit saapuivat Borovaja Ulitsalle Olginosta. Otto Becker lähti virallisesti asunnosta heinäkuun 31. päivänä 1918 ja muutti Olginoon. Elsa Wilhelmina Becker lähti talokirjan mukaan Suomeen syyskuun 26. päivänä 1918 samaan aikaan kauppias Albin Baden perheen kanssa. Perhe oli viettänyt paljon aikaa Kanneljärvellä koska Elsa Beckerin suvulla oli siellä useita huviloita, kuten Hertzfeldt, Bohne ja Milhan. 

Talokirjasta löytyvät tiedot Beckereiden ja Albin Badenin perheen muutosta Suomeen.

Myös Elsa Becker omisti huvilan Kanneljärvellä. 

Otto Becker osti kauppias Carl Björklunilta huvilan Elsa Beckerin jo omistaman huvilan lisäksi 9. päivänä maaliskuuta 1917.

Suomen Uudenkirkon nimismiespiirin maahanmuuttoluetteloista ilmenee, että Beckerin perhe tuli Suomeen 6.6.1919 ja viimeinen Suomessa olo ilmoitus alkaa 1.11.1921. Loppumiseksi on merkitty 1.5.1922, mutta silloin he olivat jo Latviassa. Ulkomaalaiset kävivät kuuden kuukauden välein ilmoittautumassa nimismiehelle.

Paraskevan ensimmäinen läsnäoloilmoitus on 27.5.1920 – 1.11. 1920. Hänen etunimensä mainitaan muodossa Pararaskovia ja iäksi ilmoitetaan 25 vuotta. Paraskevan toinen jakso on 4.11.1920 – 1.5.1921.

 

Ilmoitus Karjala lehdessä 13.11.1920. Paraskeva Suhareva solmi avioliiton Ville Määttäsen kanssa 6.3.1921 ja sai sen myötä Suomen kansalaisuuden.

Venäjällä Otto Becker työskenteli Albin Baden konttoripäällikkönä. Beckerit kuuluivat Pietarissa saksalaiseen seurakuntaan. 

Pietarissa Otto Becker kuului samaan purjehdusklubiin tsaarin kanssa.

Otto Becker oli Pietarin länsipuolella olevan Lahtan tenniskerhon sihteeri.

Beckerit lähtivät Suomesta Latviaan 1921 – 1922 vaihteessa. Tyttäret Nina ja Dagmar kertoivat asiasta solmiessaan avioliiton sodan aikana. Sodan aikaiset avioliittopaperit antavat tarkan kuvan perheitten vaiheista myös sukututkimuksen kannalta. Kaikkien oli hyvin tarkkaan kerrottava suvustaan kolmen sukupolven ajalta. 

Beckerit saivat Latvian passit vuonna 1930. Kaikkien passitiedot ja paljon muuta on luettavissa sekä latvialaisilla sivustoilla (https://raduraksti.arhivi.lv/ ja http://ciltskoki.lv/ )  että MAP-kirkon Family Search sivustoilla.

Latviassa Beckerin perhe kuului saksalaiseen seurakuntaan. He asuivat aivan keskustassa Valdemare Iela 17 lähes vastapäätä Latvian Kansallista taidemuseota.

Waldemare Iela 17 talossa asui myös Elsa Beckerin sukuun kuuluvaa Hertzfeldin perhettä. Myös Elsan äiti Olga Beinroth asui talossa vähän aikaa mutta muutti sitten Suomen Kanneljärvelle sisarensa Karoliina Milhanin luo.

 

Talo jossa Beckerit asuivat sodan aikana 1941 – 45 eli Buddestrasse 8, nykyisin Rosevelta 8.

Sekä Olga että Karoliina haudattiin Suomessa Kanneljärven hautausmaalle. Kanneljärvi on nykyisin osa Venäjää mutta kuului aiemmin Suomeen. Sekä Karoliina että Olga hakivat Suomen kansalaisuutta. Sisaruksista Karoliina sai Suomen kansalaisuuden, koska hän oli naimisissa saksalaisen capolerra mestarin Friedrich Milhanin kanssa. Olga ei saanut Suomen kansalaisuutta, koska oli Suomeen muuttaessaan Neuvostoliiton alamainen. Latvialaisilla sivustoilla on useat talokirjat luettavissa, niin myös Valdemare Iela 17 talon talokirja. Latviassa Beckerin perhe eli normaalia elämää. Lapset varttuivat, pääsivät ripille ja kävivät koulua. Otto Beckerillä oli metallialan yritys, jonka hän möi pojalleen Rolfille Umsiedlungin yhteyssä. Elsa omisti linja-autoyhtiön, joka ajautui konkurssiin 1930- luvun laman ja työntekijöiden lakkoilun vaikutuksesta. Otto, Elsa, Dagmar ja Nina muuttivat 13/14.12.1939 Saksaan. Rolf ja vaimonsa Irina o.s. Pavlovna sekä tytär Ija vasta 13. helmikuuta 1941. Liekö myöhemmälle muutolle ollut perustana Rolfin venäläistaustainen puoliso tai kokonaistilanteen epävarmuus.

Latviasta perhe muutti ensin Grimmeniin ja sitten myöhemmin Poseniin (Poznan) jossa he asuivat Buddestrasse 8. Myös tämä asunto oli aivan keskustassa. Rolf asui Hampurissa ja yritti saada lupaa muuttaa Poseniin isäänsä auttamaan. Hän ei kuitenkaan onnistunut saamaa lupaa muutolleen. Elsalla oli Posenissa ompelimo osoitteessa Meisterhausstrasse 51 ja Otto oli Jenan lasitehtaan edustajana Luisenstrasse 3:ssa. Tyttäret Nina ja Dagmar avioituivat sodan aikana.   Ninan puoliso Karl Scholze toimi osan aikaa Posen VII leirillä vartijana. Dagmarin puoliso Erik Barz palveli sodan loppuvaiheessa 19. latvialaisessa divisioonassa. Erik Barz haavoittui ja sai luvan lämpimiin vaatteisiin. Koko Beckerin perhe selviytyi hengissä sodan vaikeissa vaiheissa. Rolfin puolison Irinan ja tyttären Iran vaiheet eivät ole tiedossa.

Elsa, Otto ja tyttäret pakenivat Posenista tammikuulla 1945. Perhe asettui Hampuriin. Otto kuoli marraskuun 3. päivänä 1963. Hän yritti loppuun saakka saada korvauksia Saksan valtiolta sekä Suomeen, Latviaan että Poseniin jäädystä omaisuudesta asiassa kuitenkaan onnistumatta.

Beckerin perhe koki vajaan 30 vuoden aikana neljä isoa muuttoa, jolloin he joutuivat ottamaan koko omaisuutensa mukaansa. Ensimmäinen muutto/pako oli Pietarista vain 80 kilometrin päähän Kanneljärven huvilalle. Pako tapahtui ehkä puolalaisella rahtilaivalla. Muutto Suomesta Latviaan tapahtui rauhallisesti ja oman aikataulun mukaisesti vuoden vaihteessa 1921 – 1922. 

Beckereille jäi silloin vielä kaksi huvilaa Suomeen, joihin liittyen Suomen valtio yritti saada heihin yhteyttä sodan kuluessa.

Vaikein muutto oli ehkä se viimeinen pako, joka tapahtui 22.1.1945 Posenista kun Neuvostoliiton sotajoukot olivat jo aivan kintereillä.

Perheen jäsenet selvisivät näistä toisenkin maailmansodan vaiheista kaikki hengissä. Otto ja Elsa sekä heidän lapsensa Rolf, Nina ja Dagmar ovat puolisoineen haudatut Länsi-Saksaan. Perheen yksi lapsista, Edith syntyi 6.2.1909 ja kuoli vuonna 1914 Pietarissa. Hänet on haudattu Pietariin.
Elsa ja Otto saivat kolme lastenlasta, yksi kullekin aikuisuuteen eläneelle lapselleen. Rolfin lapsi syntyi ensimmäisestä avioliitosta Irina Pavlovskajan kanssa. Rolf ja Irina muuttivat erilleen jo vuonna 1940 mutta muuttivat kuitenkin yhdessä Saksaan 13. helmikuuta 1941. Lopullinen avioero tuli voimaan 6. toukokuuta 1941. Äidin ja tyttären elämän kulusta ei ole tietoa. Kaksi vielä elossa olevaa serkkua ei ollut kuullutkaan Rolfin tyttärestä. Yhteys oli katkennut. Jos joku sukututkija pystyy selvittämään äidin ja tyttären elämää sodan aikana ja sen jälkeen niin olisin tiedosta kiitollinen.  Tiedon myötä saisin Beckerin perheen tarinan lopulliseen päätökseen. Ehkä Rolfin lapsella tai lapsenlapsella olisi mielenkiintoa Saksassa vielä eläviin serkkuihin?

Seuratessani Beckerin perheen vaiheita opin paljon myös Euroopan historiasta ja siitä, miten pieni onkaan ihminen kansojen mitellessä keskenään. Koulussa historianopettajani sanoi jostain henkilöstä, että ” hän on oman aikansa tulkki”. Beckerin perhe on tulkki niistä Venäjällä asuneista saksalaisista, jotka pakenivat Venäjän vallankumouksen jälkeen pois maasta ja siitä mitä kärsimyksiä toinen maailmansota aiheutti myös saksalaisille sodan vyöryessä ylitse keskisen Euroopan ja ajaessa heidät pakolaisina uusille asuinsijoille.

Olen koonnut laajemman selvityksen kaikkine liitteineen kotisivuilleni. Kirjoitukset ovat siellä suomeksi, saksaksi ja venäjäksi www.reijomoilanen.fi

Minulla on myös useita satoja dokumentteja Saksan arkistoista. Olen ne hankkinut sieltä virallisesti oikeassa järjestyksessä. Jos haluat tarkennuksia tai lisätietoa  voit ottaa minuun yhteyttä. Yhteystietoni ovat kotisivuillani.

Olen kääntänyt selvitykset myös venäjäksi. Elsa ja Otto Becker olivat vielä koko 1920-luvun loppuun asti Venäjän (Neuvostoliiton) alamaisia. He puhuivat saksaa ja venäjää. Ja aivan loppuun asti esimerkiksi juhla-aikoja vietettiin Beckerin perheessä aitovenäläiseen tapaan – pitkän kaavan mukaan – runsaasti nauttien kaikista pöydän antimista.

Minulle Beckerin perheen elämänvaiheitten seuraaminen antoi lopulta hyvän lopputuloksen. Löysin vaimoni isoäidin Paraskeva Suharevan kotipaikan ja suvun Tserepovetin alueelta. Tätä kirjoitettaessa marraskuulla 2023 siellä elää ainakin yksi vaimoni äidin serkku sekä useita vaimoni pikkuserkkuja. Taas on sota. Sukulaisten tapaaminen olisi tietenkin pitkän aikavälin toiveissa. Nyt sen toteutumiseen ei näytä olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Otto Becker puolisonsa ja lastensa kanssa pakeni Venäjältä Venäjän vallankumouksen yhteydessä. Osa Oton perhettä jäi kuitenkin Venäjälle kuten hänen äitinsä Anna, sisarensa Emma sekä veljensä Rickhard. Heistä Rickhard tuomitiin kuolemaan Stalinin vainoissa. Venäjän salaisen poliisin arkistoista löytyi kuulustelutieto, joka osaltaan auttoi perheen jälkien seuraamisessa sen jälkeen, kun he olivat lähteneet Suomesta. Venäjän poliisin arkistot kertoivat, että Richardin veli asuu Latviassa.

Tutkimukseni monissa eri vaiheissa olen saanut runsaasti apua ja tukea sekä hyviä neuvoja Venäjän, Suomen, Latvian, Puolan sekä Saksan sukututkijoilta ja eri arkistoissa. Kotisivuni "linkeissä"on niistä useita esimerkkejä. 

Kotisivuni www.reijomoilanen.fi

Kiitän kaikkia. Yksin en olisi selvinnyt.

Reijo Moilanen

PARIKKALAN PETÄJÄKUVAT

Kolme neitoa, petäjän juurella otetussa kuvassa on kolme tuntematonta nuorta naista, ehkä sukulaistyttöjä, sisaruksia tai ystävyksiä. 

Tämä tarina kertoo sukututkimuksen sivujuonteesta ja yhteistyön voimasta

Kuten jokainen sukujaan tutkiva tietää valokuvat ovat tärkeä osa tiedonkeruuta. Säilyneet kuvat ovat arvokkaita, ne antavat ihmisille kasvot ja saavat aikakauden elävämmäksi. Aikoinaan valokuvaus oli harvinaista, tapahtuma, johon valmistauduttiin hyvin. Puettiin parhaat vaatteet ylle ja pitkän valotusajan takia piti asettautua paikoilleen, ehti ottaa hyvän ilmeenkin. 

Kun aloitin oman matkani menneeseen maailmaan aloin kerätä myös sukujeni valokuvia. Totesin heti, että liian myöhään. Monen kuvan ihmiset ja tarinat jäivät selvittämättä. Kuka kuvassa oli, milloin ja missä otettu. Jotkut kasvot tai paikat vielä tunnistin mutta suurin osa vanhimmista kuvista jää arvoituksiksi. Ihmiset, jotka olisivat voineet tunnistaa tilanteet ja henkilöt, kertoa heidän tarinaansa, olivat kaikki jo edesmenneet. Onneksi äidinäiti oli laittanut pyynnöstäni kuviin merkinnät, keitä niissä oli. Mutta nekin tarinat jäivät kuulematta, liian myöhään ymmärsin, että tarvitaan muutakin kuin kuvassa olijan nimi tai paikka.

Kysellessäni muilta sukulaisilta valokuvia sain isän nuorimmalta sisarelta Leenalta nipun valokuvia saatteella ”Minulle on jääneet nämä kuvat, joista en tunne juuri ketään”.  Muutaman kuvan henkilön hän toki tunnisti, mutta useimmissa oli merkintä kuka?

 Yhdessä kuvassa on hänen isänsä eli isoisäni nuorena miehenä. Minäkin tunnistin Ukko- Oskarin vaikka kuvassa hän on todella nuori. Kuva on otettu talon seinustalla ja ison petäjän juurella, toinen petäjä näkyy taustalla. Tästä kuvasta alkoi monta vuotta kestävä arvoituksen ratkominen. Arvoituksen kuka on kuvaaja ja missä päin Parikkalaa kuva on otettu.Ymmärsin myös, että nämä kuvat olivat olleet kaiken aikaa tallessa Oskarin piirongin laatikossa. Jos olisin aikoinaan osannut kysellä häneltäkin, olisin saanut tarkan tiedon, ketä kuvissa on, mitä sukua he ovat, missä kuvat on otettu. Mutta nyt jouduin keräämään tietoja pieninä palasina. 

Kuvassa Oskari on hyvin nuoren näköinen. Arvelin että kuva voisi olla rippikuva, Oskari on syntynyt 1900 ja päässyt ripille 29.4.1917. Myöhemmin Oskarin vanhimman tyttären, jo poisnukkuneen Mirjan valokuvista löytyi toinen, samassa paikassa otettu Oskarin kuva, jossa hän oli vielä nuoremman näköinen eli ehkä se olikin rippikuva.

Leenalta saamissani kuvissa oli neljä muuta saman petäjän vierellä otettua valokuvaa, kaikki nuoria ihmisiä. Kuvista tunnistin alkuun vain Oskarin, vaikka todennäköisesti useimmat ovat jotain sukua. Mutta vuosia oli jo kulunut eikä tunnistajia enää löytynyt.

Nuoren miehen kuvan taakse on kirjoitettu Heikki Poutanen, Pajusaari. Myöhemmin selvisi, että kuvan mies on Oskarin serkku, isä Matin sisaren Veeran poika Heikki, syntynyt 1899.  Poutasen perhe asui Parikkalassa Pajusaaren tilalla.

Yhdessä kuvassa istuu kuvaamon Thonet- tuolilla tummapukuinen nuori nainen. Sama kaunotar selvästi tunnistettavine piirteineen on muissakin kuvissa. Hän on yhteiskuvassa, jossa on ryhmä valkoasuisia nuoria neitoja, ilmeisesti rippikouluystäviä tai sukulaistyttöjä. Muutama heistä on myös petäjäkuvissa. Kaunotar lienee löytänyt prinssinsäkin, kihlakuva on otettu jossain toistaiseksi tunnistamattomassa ateljeekuvaamossa.

Tuntematon kaunotar Parikkalan petäjän juurella

Mirjan albumista löytyi vielä petäjäkuva, joka taakse on kirjoitettu Iida ja Jenny. Pian ymmärsin, että kuvassa on Oskarin äiti, Iida Innanen ja Jenny Jääskeläinen. Iidan sisar Loviisa Halko avioitui Mikko Jääskeläisen kanssa ja heille syntyi tytär Jenny 1900. Iida ja Matti Innanen olivat Jennyn kummeja ja muistoksi on otettu yhteiskuva.

Iida Innanen vasemmalla ja kummitytär Jenny Jääskeläinen

Oskarin sisaren kihlakuva on otettu myös samassa paikassa petäjän juurella noin 1918. Sukulaisilta löytyi kahdeksan petäjäkuvaa ja Parikkalan seudun suvut FB-ryhmässä kertyi lisää.

 

Valokuvaaja Adolf Reinhold Aarnio

 Laitoin Oskarin kuvan Facebookin Karjalaisia valokuvissa- ryhmään. Ryhmän ylläpitäjä kiinnostui heti kuvasta ja kysyi lisätietoja. Hän on perehtynyt menetetyn Karjalan valokuvaajiin ja valokuvaamoihin ja kerännyt eri kuvaajien tietoja. Parikkalassa isojen petäjien juurella otetut kuvat oli tulkittu käkisalmelaisen Adolf Aarnion ottamiksi Suomen valokuvataiteen museon Kuka Kuvasi -sivulla sekä vanhoja valokuvaajia esittelevissä kirjoissa. 

Adolf Reinhold Aarnio (ent. Rosengren) on syntynyt Kristiinankaupungissa 1858, muuttanut Käkisalmelle ja kuollut Seinäjoella 1938. Adolf Aarnio oli opettaja, pankinjohtaja sekä tunnettu ja arvostettu valokuvaaja. Aarnio toimi alkuun Käkisalmen Porvarikoulun voimistelun ja piirustuksen opettajana. Pankinjohtajana hänellä oli paljon luottamustoimia ja monenlaista sivutyötä. Aarniolla oli myös virvoitusjuomatehdas Käkisalmessa. Pankista hän jäi eläkkeelle 1924 ja muutti myöhemmin Seinäjoelle.

Muutamia A. Aarnion valokuvaukseen liittyviä lehti-ilmoituksiakin löytyi. Hän tarjosi maisemakuvia Karjalan eri pitäjistä, Parikkalasta mm. Juankosken ja Likolammen kuvia (Wuoksi 7.12.1889). Lehti-ilmoitusten mukaan Aarnion kuvaamo Käkisalmessa oli avoinna keväällä muutaman viikon ajan vuosina 1891 – 1893.

Postikortti, julkaisija H. Heinosen kirjakauppa. Kortissa päiväys 1910. Kuva mahdollisesti Käkisalmen A. Aarnion ottama 

 Missä petäjäkuvat on otettu?

Parikkalan sukututkimusryhmässä aloimme yhdessä selvittää kuvaajaa ja missä kuvat on otettu, mikä talo on kuvien taustalla. Keräsimme kuvia, ryhmäläiset tutkivat sukujensa albumeita ja jopa laitettiin Parikkalan Sanomiin kysely. Petäjäkuvia on nyt ryhmän albumissa 23. Kuvissa on vanhoja ja nuoria, rippilapsia, kihlapareja, sisaruksia, serkuksia, yksi sotilaskin. Suurin osa tunnistettuja eli tiedossa ketä kuvassa on. Joissain kuvissa on jopa tieto, milloin ne on otettu. Kuvia löytyi enemmänkin, kaikki eivät kuitenkaan halunneet jakaa perhekuviaan ryhmään. Kaikkiaan petäjäkuvia on otettu paljon ja varmaan niitä on paljon vielä tallellakin. Sukulaisen sanoin, kaikki parikkalalaiset on kuvattu näiden petäjien juurella. Petäjäkuvia on otettu ainakin vuoteen 1922 saakka. Kuvaajan nimeä ei ollut yhdessäkään kuvassa eikä kenelläkään ollut enää tietoa kuvaajasta tai paikasta missä kuvat on otettu.  

Myös kuvauspaikkaa etsittiin yhteisvoimin, tutkittiin kuvista talojen seinäpintoja, ikkunanmuotoja ja sokkeleita. Sukulaisen mukaan kuvat otettiin jossain osuuskaupan takana, tarkkaa paikkaa ei hänkään tiennyt. Tässä tapahtui ensin aloittelijan virhe. Tulkitsin osuuskaupan sen nykyisen sijainnin mukaan eli Kangaskylään, Parikkalan nykyiseen liikekeskukseen. Mutta vuosisadan alussa kunnan keskus ja osuuskauppa oli Kirkonkylässä, siinä kirkon ja kunnantuvan lähellä. Rautatie valmistui 1908 ja aseman myötä liike-elämä alkoi vähitellen keskittyä Kangaskylään. Rippilasten ja kirkkoväen oli kuitenkin vaivatonta käydä kuvattavana kirkon lähellä.

 

Parikkalan valokuvaajia

 Tutkin Parikkalan lehtiä ja valokuvaajien ilmoituksia. Savonlinnalaiset Sihvoset olivat kuvanneet kirkonkylässä kelloseppä Hämäläisen luona satunnaisesti vuosina 1908 – 1925. Vuodet eivät kuitenkaan sopineet hyvin näiden kuvien ottoaikoihin. Lisäksi Hämäläisen perheen jälkeläinen vahvisti, että kuvauspaikka ei ole heidän talonsa. Hänellä olleet Sihvosten kuvat olivat myös toisen tyyppisiä eikä niissä näkynyt petäjiä. Hämäläisen talo on edelleen olemassa mutta ulkonäköä on vahvasti muutettu.

Parikkalan kirkon lähellä oleva Kurrin kahvila on mainittu monen muun kuvaajan ilmoituksissa. Sortavalalainen A. Eder on kuvannut siellä 1914 – 1915.

”Uusi Valokuvaamo A. Eder Sortavalasta ottaa valokuvia Parikkalan kirkolla hra M. Kurrin pihaan rakennetussa uudenaikaisessa, hyvästi sisustetussa atelierissa sunnuntaisin t.k:n 19 ja 26 päivinä. Valokuvia otetaan, joka aika päivällä säästä huolimatta. Hinnat halvat!! Nopea toimitus!!” (Parikkalan Sanomat no 28 15.7.1914)

 Armas Niemelä on kuvannut 1915 – 1916 myös Kurrin pihalla, samoin Väinö Kiihto (ent. Kärsämäki) 1922 – 1923. Kiihdolla on ollut kuvaamo myös Haminassa. Hän muutti sinne takaisin 1924 ja ilmoitti lopettavansa valokuvausliikkeen 1928.

 Valokuvaajien välillä oli myös kilpailua. ”Edellisessä numerossa olevan erään valokuvaaja herra Kiihdon ilmoituksen johdosta saan täten kohteliaimmin huomauttaa, että en ole käyttänyt ja enkä tule käyttämään yllä mainitun henkilön nimeä ammatissani, sillä pidän oman nimeni kunnianimenä. Pyydän arv. yleisön ottamaan tämän huomioon.  Matti Piirainen, valokuvaaja, Kangaskylä.”  (Parikkalan Sanomat no 21 24.5.1922) 

 

 Kurrin Kahvila

  Matti Kurri (1853 – 1930) oli Parikkalassa Tyrjällä syntynyt liikemies. Hän piti ensin maakauppaa ja myöhemmin omisti talon kirkonkylällä. Parikkalan Sanomissa on runsaasti ilmoituksia erilaisista tapahtumista Kurrin talossa kirkolla vuodesta 1909 lähtien. Kurrin kahvila oli oikea monitoimipaikka, siellä pidettiin kokouksia, käräjätuomarin vastaanotosta kirkonkorjaajien kahvituksiin, papin voisaatavien keräystä ja erilaisia myyntinäyttelyitä juhlapukukankaista ruumisarkkuihin. Kurri lopetti kahvilanpidon 1929 jonka jälkeen paikassa jatkoi Sinkkosen kahvila.

  

Talo on edelleen olemassa, yksityisomistuksessa ja kauniisti remontoituna, vaaleaksi maalattuna. (Kurkkaus myöhempiin aikoihin: Talossa on asunut taitelija Pietikäinen vaimonsa kanssa ja heille syntyi silloin Sirpa niminen tytär, tuleva poliitikko, kansanedustaja ja europarlamentaarikko.)

 

Kuka kuvasi Parikkalassa?

 Kun kuvia kertyi eri vuosilta aloin miettiä miksi joku keisari Aleksanteri III:n vierailuakin Käkisalmessa kuvannut pankinjohtaja Aarnio viettäisi kesänsä kuvaamassa rippilapsia Parikkalassa? Ehkä kesäasunto tai sukulaisia paikkakunnalla? Myös Aarnion nähtävillä olevat kuvat ovat hyvin erilaisia kuin petäjäkuvat, lähinnä seesteisiä maisemakuvia, kaskenpolttoa ja merkittäviä rakennuksia. Henkilökuvat olivat ateljeessa otettuja kasvokuvia, pohjukkeessa Aarnion nimi.  

Sanomalehtiarkisto auttoi taas eteenpäin. Parikkalan Sanomista löytyi kaksi ilmoitusta, joissa mainitaan valokuvaus ja Aarnio. Ilmoitukset 12.5. ja 19.5.1920, valokuvaaja Osk. Aarnio, Punkasalmen puutarhan asiamies, välittää kasvitarhan taimia kirkolla. 

Parikkalan Sanomat no 21 19.5.1920

 

 Valokuvaaja Oskar Adolf Aarnio

 Oskar Aarniosta ei löytynyt tietoja Parikkalan kirkonkirjoista, julkiset kirjat päättyvät 1919.  Henkikirjassa opettaja Oskar Aarnio on vaimonsa ja poikansa kanssa kirjattu Joukio 16 eli kirkonkylän keskustaan, Kurrin kahvilan tienoille. Sanomalehtiarkistosta löytyi sitten paljon tietoja Aarnion elämänkulusta. Opettajaura Parikkalassa on vielä epäselvä mutta ilmeisesti se jäi lyhyeksi.  

Oskar Adolf Aarnio (ent. Pikkarainen) on syntynyt Savonlinnassa 1873 ja muuttanut 1912 nimensä Pikkarainen Aarnioksi. Rippikirjoissa mainitaan Aarnion olevan yksikätinen.   Sanomalehdessä kerrotaan, että hän oli menettänyt oikean käsivartensa tapaturmaisesti jo lapsuudessa ja oli myöhemmin kehittänyt täysin toimivan keinotekoisen käden.  (Karjalan lehti no 123, 28.10.1915)

 Savonlinnan rippikirjassa 1881 Oskar Pikkarainen on lyseolainen. Hänen vanhempansa ovat karvarin sälli Adolf Fredrik Pikkarainen syntynyt 1845 Kajaanissa ja Elisabeth Sinkkonen syntynyt 1847 Kerimäellä. Savonlinnan rippikirjoja on niukasti digitoitu, mutta Oskarista on runsaasti tietoja sanomalehtiarkistossa. Hän on ollut koko elämänsä ajan aktiivinen ja toiminut monissa yhdistyksissä ja tehtävissä, mm. nuorisoseurassa, suojeluskunnassa ja kunnalliselämässä. Hänet on valittu 1899 ensin Kyrönsalmen lauttauksen tarkastajaksi ja sitten Säämingin Vuoriniemen kansakoulun opettajaksi. Sieltä hän on muuttanut 1903 Muolaaseen opettajaksi. Muolaassa Aarnio, silloin vielä Pikkarainen, on avioitunut Hilda Tuomisen kanssa 1903 ja heille on syntynyt 1904 poika Veikko. Lehtiartikkelin mukaan Aarnio on ollut myös Räisälässä Unnunkosken kansakoulun opettajana. Vuosalmen kansakoulun opettajana Aarnio on ilmeisesti toiminut Parikkalaan muuttoonsa asti.

 Parikkalan henkikirjoissa 1918 – 1920 opettaja Oskar Aarnio, vaimo Hilda ja alaikäinen poikalapsi on merkitty Joukio 16 asukkaiksi. Erikoista on, että Aarnion perhe on kirjattu vuoteen 1920 asti myös Muolaassa henkikirjaan.

 Oskar Aarnio ilmoittaa sanomalehdissä 1920 välittävänsä kasvien taimia Parikkalan kirkolla ja titteliksi on merkitty valokuvaaja. Puutarhaopetuksesta ja valokuvausharrastuksesta on mainintoja sanomalehdissä jo Vuosalmen aikana. Heinäveden kunnan Hasumäen kansakoulun opettajaksi Aarnio on valittu 1923, mutta muistokirjoituksessa kerrotaan hänen aloittaneen siellä jo 1920. Oskar Aarnio on kuollut Heinävedellä 1939. Muistokirjoituksesta selviää eri elämänvaiheita, mm maininta, että hän on saanut erioikeustietä opettajan pätevyyden 1923. (Opettajain lehti no 3, 20.1.1939 s 67)

 

 Parikkalassa kuvannut Aarnio

Oliko Valokuvataiteen museon tiedoissa virhe Parikkalassa kuvanneen Aarnion kohdalla? Oliko kuvaaja Oskar eikä Adolf? Lähetin Ukko-Oskarin kuvan sekä ihmettelyni valokuvaaja Aarniosta museon Kuka Kuvasi- sivulle tammikuussa 2022. En vielä tohtinut täysin kyseenalaistaa museon tietoja, lähinnä toivoin saavani selville mihin tieto kuvaajasta perustuu. Vastauksena kerrottiin, että lähteenä on vuonna 1971 tehty valokuvausta ja kuvaajia koskeva kysely, johon oli vastannut myös parikkalalainen E. Saukkonen. Eini Saukkosella oli pitkään valokuvaamo Parikkalassa ja sanotaan hänenkin kuvanneen ”kaikki parikkalalaiset”.   

Sain myös tiedon, että kyselytuloksia ei ole digitoitu eikä niitä pääsisi ilman tutkimuslupaa lukemaankaan. En ehtinyt edes miettiä miten jatkaisin, kun todellinen asiantuntija, museoviraston aiempi yli-intendentti Sirkku Dölle vastasi ihmettelyyni. Sattumalta hänen äitinsä rippikuva on otettu aivan samassa paikassa, Parikkalan petäjän juurella. Hänelläkään ei ollut tietoa kuvaajasta tai kuvauspaikasta. Mutta hän pääsi tutkimaan valokuvaajakyselyn vastauksia.

 ”E. Saukkonen mainitsee kyselyvastauksessaan vain sukunimen Aarnio. Aarnio toimi ammattikuvaajana kirkolla. Aarniolta puuttui toinen käsi.”

Käkisalmen Adolf Reinhold Aarniolla ei siten ollut osaa näihin petäjäkuviin, kyseessä oli Oskar Adolf Aarnio. Kuka kuvasi- sivusto kertoo nyt näin: ”Opettaja Oskar Aarnio toimi todennäköisesti sivutoimisena ammattikuvaajana Parikkalan kirkolla. Hän kuvasi kirkkoväkeä hyvin ahkerasti 1915 – 1920, varsinkin nuori väki kuvautti itseään hänellä. Kuvat otettiin ulkona isojen petäjien juurella. Kuvat olivat kokokuvia.”

 Aarnioiden sekoittuminen Kuka kuvasi- sivustolla on nyt korjattu. Oskar Aarnion kuvausaika Parikkalassa jäi lyhyeksi, ehkä vain muutaman vuoden mittaiseksi. Aarnion jälkeen valokuvauksia jatkoi Väinö Kiihto. Petäjäkuvia on ottanut todennäköisesti moni kuvaaja, paikka kirkon lähellä on ollut otollinen.

 

 Kuvauspaikka

Paikka, tai talo, jonka seinän vierellä kuvat on otettu, jäi edelleen epävarmaksi. Lehti-ilmoituksen mukaan Kurrin pihaan on tehty atelieri kuvauksia varten mutta tarkkaa paikkaa ei enää voi tunnistaa. Kuvista on vaikea päätellä, onko taustalla Kurrin kahvila vai joku muu sen lähellä oleva rakennus. Kuvauspaikan valintaan lienee vaikuttanut myös riittävä valaistus, vaikka kuvaajalla olikin salama käytössään. Kerrotaan että kuvaaja kameroineen oli ollut piilossa mustan hupun alla ja kohta välähti kirkas leimahdus.

Parikkalan kirkko tyrjäläisen Juho Kurrin (1901 – 1971) kuvaamana. Kuvassa näkyy korkeita mäntyjä oletetun kuvauspaikan kohdalla. Kurrin kahvilan kattokolmio näkyy kirkon vasemmalla puolella. Kuvausvuosi ei ole tiedossa mutta eletään vielä hevoskyytien aikaa.Kuva Karjalaisia valokuvissa FB-ryhmä.

 Ryhmään saatiin lopulta myös Petäjäkuva, jonka taakse on kirjoitettu Siitosen talo, Pla kk. Epäselväksi jää onko se ollut asuinpaikka vai kuvauspaikka vai molempia. Kuvassa olevan Juutilaisen perheen asuinpaikka on henkikirjojen mukaan ollut Joukio 16.  

Henkikirjoissa Joukio 16 mainitaan nimellä Rita. Kirkkoherra Rönnholmin ja hänen perillistensä omistama maatila on kuitenkin sijannut muutaman kilometrin päässä Arkus järven lähellä. Ridan maatilalla on ollut vuokraajina Siitosen sukua, myöhemmin he ostivat tilan omakseen. Osa kirkonkylän taloista on merkitty myös kuuluviksi Joukio 16 tilaan, osa Joukio 19 eli Pappilan tiluksille. Kirkonkylän talot ovat lähinnä liikerakennuksia tai asuintaloja. Kirkonkylän asukkaina mainitaan kauppiaiden, leipureiden ja kahvilanomistajien lisäksi mm kirjakauppias Heinonen, maanmittari Juutilainen, kanttori Siitonen ja opettaja Oskar Aarnio.

 Siitosen talo on Kurrin kahvilan lähellä osuuskaupan takana. Talo on tehty rautatien rakennusmiesten asunnoksi paikalle siirretyistä kahdesta savutuvasta 1900-luvun vaihteessa ja remontoitu myöhemmin useaan kertaan. Siitosen talossa ja Kurrin pihapiirin rakennuksissa on samanlaisia elementtejä kuin kuvissakin, tummia seinälautoja ja vaaleita listoja. Vielä 1930- luvulla valokuvaaja ja maalari Artturi Sinisalo ilmoitti Parikkalan Sanomissa entisessä kanttori Siitosen talossa pidettävistä talkoista.  

Parikkalan kirkonkylää 1928. Kuvassa no 18 Osuuskauppa, 19 Siitosen talo ja 21 Kurrin/myöhemmin Sinkkosen kahvila. Kunnantupa eli nykyinen Käspaikka no 22. Kelloseppä Hämäläisen talo no 25. Kuvassa ei enää näy petäjiä Kurrin pihapiirissä, ehkä ne on kaadettu turvallisuussyistä. Simpelejärven lasku 1939 – 1945 on siirtänyt rantaviivaa kauemmas ja rannalle kasvanut puusto on nykyisin jo peittänyt järvinäkymän Kirkkotieltä.

Kuva Olavi Heinosen kirjasta Parikkalan kirkonkylän vanhoja rakennuksia.

 

Teksti Helena Tiainen 2023

Lähteet mm.

Parikkalan historia 1996 Jaana Juvonen

Parikkalan kirkonkylän vanhoja rakennuksia 2019 Olavi Heinonen

Sanomalehtiarkisto, Parikkalan Sanomat ja Käkisalmen Lehti

Petäjäkuvat ja Heinosen kortti (1910) Helena Tiaisen kokoelma