HELMI ”MEME”MUSTOSEN TARINA

Helmi Mustonen syntyi Terijoella 1906 kauppias perheeseen, jossa oli jo ennestään 10-vuotias Esu ja 8-vuotias Kaapo. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä Aino-tytär.

Helmin isoisä Gabriel Mustonen (1835 – 1909) oli syntyisin Tuusmäestä. Hän sai sepän opin kotitilaltaan, jonka pajasta on jäljellä vielä ns. pajaraunio. Gabriel muutti perheineen Uudellekirkolle, jossa hän toimi valtion rautateiden seppänä.

Helmin isä Esaias Mustonen lähti 22-vuotiaana seppänä Pietariin ja löysi sieltä vaimon itselleen. Maria Sofia Knuutinen (1874–1939) oli palvelija Eveliina Knuutisen avioton tytär. Esaiaksen ja Marian pojan tytär Saara kertoi, että Marian isä oli ollut venäläistä ylhäisöä. Hän ei hyljännyt tytärtään, vaan Maria oli saanut opiskella ja sivistyä parempiosaisten kanssa.

Haalistunut kirje tädille vuodelta 1914, jossa lähettäjinä Helmi sisaruksineen.

Helmi oli 11 -vuotias kun hänen Esaias isänsä kuoli. Puoli vuotta myöhemmin, kansalaissodan alussa, Heikki Kaljunen ampui mauserillaan Helmin vanhimman veljen Esu Mustosen.

 Terijoen kylänraittia vuoden 1903 paikkeilla

Helmi kävi Terijoen yhteiskoulua, jota hänen isänsä oli ollut aikoinaan perustamassa. Hän asui Terijoella äitinsä kanssa ja keräsi muun muassa sanakirjasäätiölle noin 800 sanaa Terijoen murretta. Syksyllä 1939, kun Terijokea evakuoitiin, Helmi muutti äitinsä kanssa Kuopioon. He olivat jo paljon aikaisemmin myyneet talonsa kauppias Inhalle.

Helmi toimi kanslistina tuomiokuntien arkistoissa Kuopiossa, Juvalla ja Mikkelissä. Sota-ajan hän oli töissä Siirtoväen huoltotoimistossa.  Hänen lempinimensä oli Meme.

Isoisäni Viktor Mustonen on kertonut sedästään Gabrielista, Helmin isoisästä. Gabriel sai käydä hakemassa poikansa kaupasta ruokatarvikkeita, mutta kirjanpidon takia tuotteet piti ensin mitata. Siitäpä ei ollut pappa tykännyt. Hän oli tokaissut:

- En minäkään poikaani puntarin nokasta ruokkinut.

Saara, Gabrielin Kaapo-pojan tytär kertoi kirjeessä, että suvussa on kuva isoisästä piippu suussa ja hän on siksi saanut suvulta nimen Piippukaapro”.

Kummini Viktor ”Vihtori” Mustosen kirjoittama runo vieraskirjaani.

Ijäti nuorna matkaat sielu,

vaikk´pyörtää syvyyksien nielu,

ei tehoo aika, harmaat hapset

oot aina nuori kuni lapset.

On osaas sielu, kuolla, elää,

siel, missä elonlaulut helää,

kun polttaa tuska tulinuolin,

oot silloin taivasta jo puolin.

           29/7-45

Kirjoittanut Vihtori Mustonen

Helmi meidän puutarhassa 1950 sylissään sisareni Pirjo ja Eira. Minä seison hänen vieressään ja minun vieressäni on naapurin tyttö Tuula. Kuva on isäni Olavi Mustosen ottama.

 Helmi vieraili meillä Rantasalmen Tuusmäessä, isänsä synnyinpaikassa, hyvin usein Juvalla asuessaan. Kerran hän toi minulle tuliaisena runokirjasen. Siitä muistan yhden aukeaman, jossa toisella sivulla oli väripiirros savimajasta ja mustasta pienestä tytöstä. Vastakkaisella sivulla oli laulu mustasta Saarasta. Se on alun perin ruotsalaisen Lina Sandellin (1832 –1903) kirjoittama virsilaulu.

Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään'.
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien’ neekerlapsi hyvillään.

Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,
siell’ luonaan aina olla saan.

Helmi kuoli Mikkelissä 68-vuotiaana 18.8.1974. Hänen Aino-sisarensa hoiti hänen vähäisen jäämistönsä ja vuokra-asunnon tyhjilleen. Helmi on haudattu Ainon kertoman mukaan Siilinjärven hautausmaahan äitinsä ja sukunsa hautaan.

Isäni kertoi, että Helmi oli kerännyt paljon sukutietoa tuomiokunnissa työskennellessään. Kysyinkin myöhemmin, vuosien jälkeen hänen sisareltaan Ainolta, onko hänellä tallessa Helmin keräämät sukutiedot. Aino kertoi, että hänellä oli ollut kiire ja vain vähän aikaa tyhjentää asunto uudelle tulijalle ja niin kaikki Helmin paperitkin tuli hävitetyksi. Harmi.

Seija Lottanen

Lähteet:

Pietarin suomalainen Marian seurakunta

Etsivän keskuspoliisin kansio Heikki Kaljusesta Ptk no 350/21

Siirtokarjalaisten tie

Wikipedia

Nälkälinnanmäki - Hungerborgin niitystä kaupunkilaisten virkistyksen ja kulttuurin keitaaksi

Savonlinna perustettiin vuonna 1639 noin vajaat kaksi miljardia vuotta vanhoille kalliosaarille, joiden pehmyt ja helposti muotoutuva kiilleliuske ja -gneissi näkyvät jääkauden loppuvaiheessa muodostuneina silokallioina. Kallioista nimekkäin on Nälkälinnanmäki, joka tunnettiin ennen vuotta 1916 käyttöönotettua suomennosta nimellä Hungerborg. Ruotsin kielessä hunger-sanaa on käytetty kuvaamaan vähempiarvoista paikkaa, mikä on tulkittu tarkoittaneen Olavinlinnan pientä linnoitusvarustusta. Mäellä on voinut sijaita suojavarustus, pieni linnake tai tähystys- ja vartiointipaikka. ”Nälkälinnoja” oli yleisesti muidenkin suurten linnoitusten läheisyydessä mm. Narvassa.

Savonlinna ulottui 1870-luvun lopulla Kirkkolahdesta Kyrönsalmeen ja käsitti 98 hehtaaria. Asemakaavoitettu alue käsitti vanhemman kaupunginosan Malmisaarella ja uudemman kaupunginosan Savonniemen kaupunginosan Haapasalmen länsipuolella. Vanhempi kaupunginosa oli jaettu neljään ja uudempi kolmeen kortteliin. Hungerborg kuului vanhemman kaupunginosan III kortteliin, jossa oli 213 asukasta vuonna 1880, kun koko kaupungissa oli 1214 asukasta.

 Savonlinna C.W. Gyldenin kartassa vuodelta 1843. Kuva on Koistisen kirjasta

Hungerborgin aika 1800-luvun loppupuolelle

Hungerborgin niitty mainitaan jo Olavinlinnan 1600-luvun tilikirjoissa. Tässä C.E. Orlingin puupiirroksessa vuodelta 1886 näkyy, että alue on kasvitarhana linnanvirtaan saakka. Alue oli ensin Olavinlinnan ja myöhemmin 1800-luvulla kaupunkilaisten laidun- ja kasvimaana.

Näkymä Olavinlinnan Kellotornista vanhaan kaupunkiin, jossa selvästi erottuu Hungerborgin torni ja kauempana tuomiokirkon torni. Kuva on Koistisen kirjasta.

1700-luvulla mäellä oli osansa Ruotsi-Suomen ja Venäjän välisissä rajasodissa. Suuren Pohjan sodan aikana venäläiset piirittivät Olavinlinnaa kesäkuussa 1714 todennäköisesti Nälkälinnanmäeltä käsin. Mäen suojassa venäläiset rakensivat myös lauttoja, joihin puutavara oli saatu ryöstetystä Säämingin pappilasta. Kustaa III:n sodan aikana Ruotsi-Suomen joukot tekivät mäestä tukikohdan yrittäessään vallata linnoitusta takaisin venäläisiltä kesäkuussa 1788.

1800-luvun alkupuoliskolla mäki oli täysin rakentamaton. Mäelle suunniteltiin kuitenkin kreikkalaiskatolista kirkkoa, mutta suunnitelmasta luovuttiin, koska todettiin, että mäki on liian korkea, sinne on hankala nousta ja vaikea rakentaa. Korkealla oleva puinen kirkko olisi myös altis ukkoselle ja myrskytuulille. Myös tuulimyllyä suunniteltiin mäelle, mutta kaupunki ei antanut rakennuslupaa. Todettiin kuitenkin, että mäki on oivallinen ajanviettopaikka.

Hungerborginkatu, joka lähti satamasta, mainitaan asemakaavassa 1868. Vuoden 1895 asemakaavassa avattiin uusi katu satamasta lossirantaan Hungerborgin pohjoispuolitse. Katu sai nimekseen Satamakatu ja siihen sulautuivat entiset Rantakatu ja Hungerborginkatu. Vuoden 1906 asemakaavassa Tottinkatu sai nimensä ja Hungerborgista alettiin käyttää Nälkälinnanmäki-nimeä.

Nälkälinnanmäen ravintola ja näkötorni

Vuonna 1872 perustettiin yhtiö, jonka tarkoituksena oli suorittaa Nälkälinnanmäellä pengerrys- ja istutustöitä. Osakkaina oli pääasiassa kaupungin liikemiehiä. Aluksi mäelle suunniteltiin rouvasväenyhdistyksen lastentarhaa. Tämä hanke kuitenkin raukesi ja mäelle rakennettiin lääninarkkitehti Constantin Kiseleffin suunnittelema koristeellinen puinen ravintolarakennus näkötorneineen, joka valmistui keväällä 1873. Maisemaromantiikkaan kuului oleellisesti näköalatornien rakentaminen.

Tornin julkisivua koristi kolme erikokoista ikkunaa. Alimmainen ikkuna oli keskikokoinen neliruutuinen, keskimmäinen oli pikkuikkuna ja ylin, suurin ikkuna peilasi kuusiruutuisena ympäröivää maisemaa. Tornin huipulla oli lipputanko ja näköalaterassia ympäröivät koristeelliset kaiteet. Ravintolarakennuksen alapuolelle rinteeseen rakennettiin vielä renessanssityyliä tavoitteleva tosin pärekattoinen keilapaviljonki. 

 Kuva Sandbergin ja Viherjuuren kirjasta.

Keilahalli etualalla Daniel Nyblinin kuvassa vuodelta 1890. Kuva on Koistisen kirjasta.

Sittemmin rakennus siirtyi kunnallisneuvos Hedlundille ja tältä vuonna 1886 anniskeluyhtiön omistukseen. Anniskeluyhtiö suoritti mäellä lisää pengerrys- ja istutustöitä, niin että siitä tuli erittäin viehättävä paikka ja koko kaupungin kaunis puisto. Ravintola oli tavallisesti vuokrattu jollekin yksityiselle. Sillä oli anniskeluoikeudet vuosisadan vaihteeseen saakka, minkä jälkeen se toimi raittiusravintolana.

Vuonna 1870 vahvistettiin palojärjestys, jonka mukaan Hungerborgin tornista suoritettiin myös palovartiointia. Vapaaehtoinen palokunta perustettiin vuonna 1879. Se oli kaupungin ensimmäinen aatteellinen yhdistys, ja sen ympärille kerääntyivät kulttuurin ja kansanvalistuksen harrastajat. Heti aluksi perustettiin palokunnan yhteyteen soittokunta ja laulukuoro sekä kirjasto ja lukusali. VPK:n tanssi- ja soittolava, joka ensin oli Komendantinpuistossa ja vuodesta 1887 Nälkälinnanmäellä, oli aikanaan Savonlinnan tärkein huvittelupaikka. VPK säilytti keskeisen asemansa Savonlinnan huvielämässä 1890-luvun alkuvuosiin saakka. Se järjesti iltamia ja kansanhuveja ja kesäiltaisin sen soittokunta kajautteli messinkitorvistaan säveliä Nälkälinnanmäellä, Kirkkopuistossa tai rantakahvilan luona. VPK sai pysyvät tilat Nälkälinnasta 1920-luvun puolivälissä ja sen huvitoiminta elpyi tämän jälkeen.

Olavinlinnan 400-vuotisjuhliin vuonna 1875 kaupunkiin kerääntyi paljon kulttuurielämän kuuluisuuksia, ja ravintola oli kovassa käytössä pitkälle aamuun.

Vapunvieton perinteet liittyvät ainakin jo 1880-luvulla Nälkälinnanmäkeen. Sen tornista VPK:n soittokunta vappuaamuna herätteli kaupunkilaisia kevään juhlaan. Sinne myös kokoonnuttiin kuuntelemaan käsityöläisten, nuorisoseuran ja työväenyhdistyksen kuoron esityksiä. Iltaa vietettiin Hungerborgin ravintolassa, Seurahuoneella tai Matkailijahotellissa. Huolimatta uusien ravintoloiden perustamisesta Nälkälinnanmäki säilytti asemansa savonlinnalaisten vapunvieton keskuksena ja kesäisten iltakävelyjen päätepisteenä.

Siiri Suon kuva ravintolasta vuodelta 1933. Kuva on Museoviraston Kuvakokoelmista.

Vuonna 1905 kaupunkiin perustettiin soittokunnan kannatusyhdistys, jonka toimintaa kylpylaitos tuki rahallisesti. Sen kapellimestari A. Liljeström johti Nälkälinnanmäelläkin useita ulkoilmakonsertteja.

Savonlinnasta tuli jo 1800-luvun lopulla eräs Itä-Suomen tärkeimpiä matkailukeskuksia. Tähän vaikutti lähinnä kolme asiaa: keskeinen asema järvialueen tärkeimpien liikenne- ja matkailureittien leikkauskohdassa, sen luonnonkaunis ympäristö ja Olavinlinnan merkitys nähtävyytenä. Kun kiirettä ei ollut, seisoivat laivat Savonlinnassa yleensä niin kauan, että matkailija ennätti käydä Olavinlinnassa ja kiivetä Hungerborgin torniin. Varsinkin Hungerborgin tornista avautuva näköala teki suurenmoisen vaikutuksen matkailijoihin. Eräs matkailija kirjoittaa:

”Voin vakuuttaa, että näköala Nälkälinnan tornista on maamme mahtavimpia. Niin pitkälle, kun näköpiiri ulottuu, kun silmä kantaa, näkyy tuuheita metsäisiä saaria, viljavia vainioita, siistejä, miellyttäviä taloja ja niiden välillä luikertelee kuin käärmeet tumman siniset salmien pinnat. Kun tuulen löyhäys liitää salmia pitkin värähtelee veden pinta, auringon säteet tapaavat väreitä ja silloin välkkyy vesi kuin timanttivyö. Katsojaan se tekee syvän vaikutuksen, muisto näistä ei kohta päivin mielestä haihdu.” (Wiipurin Sanomat 9.9.1890).

Myös ulkomaalaiset ylistivät näkymiä. Muuan englantilainen kertoo, kuinka hän laivalla aamuneljältä tuli Savonlinnaan, jossa oli ”paljon nähtävää mutta vain vähän aikaa katsomiseen”. Ensimmäisenä hän kiiruhti matkatovereineen Hungerborgiin, jossa he herättivät ravintolanpitäjän ja saivat avaimen torniin.

”Aamun herkkä valo lepäsi tuon avaran maiseman yllä ja teki raikkaan kauniiksi tämän ihmeellisen järven, jonka saaret ja kallioiset niemet pirstovat leveiksi salmiksi. Sininen se on aina, mutta nyt sitä näytti peittävän läpikuultava hopeanhohtoinen verho, joka teki sinen vielä vaikuttavammaksi”.

Nälkälinnanmäki pääsi myös kaikkien valtakunnan lehtien otsikkoihin, sillä siellä oli tapahtunut murha lokakuussa 1884. Talonpoika Gabriel Itkonen oli ostanut hevosmarkkinapäivänä 15.10. harmonikan ja siirtynyt sitten monien muiden tavoin Tynkkysen ravintolan kautta Hungerborgiin. Siellä hän oli soitellut myös harmonikkaansa.  Sitten neljä miestä heitti hänet ulos ravintolasta, eikä Itkosta sen jälkeen elävänä nähty, vaan hänet löydettiin seuraavana aamuna mäeltä murhattuna. Yksi miehistä vapautettiin, mutta kolme miestä tuomittiin 1,5 vuodeksi kuritushuoneeseen sekä maksamaan 200 mk korvauksen uhrin isälle ja 893 mk todistajille. (Savonlinna-lehti nro 20 13.5.1885)

Nälkälinnan tornista tuli suosittu näköalapaikka ja sen ravintolasta vilkkaasti käytetty. Vuonna 1926 kaupunki luovutti Nälkälinnan matkailijayhdistyksen toimistoksi. Siellä oli myös kahvila, jossa myytiin postikortteja ja muistoesineitä. Eino Kiiski kertoo Finlandia 1928 -vuosikirjassa, että”viime kesänä, joka matkailuun nähden oli varsin epäedullinen, Nälkälinnanmäellä kävijöiden määrä oli noin 3000. Nälkälinnan salissa ja vilpolan (=veranta) pöytien ääressä käykin vilkkaimpana turistiaikana aikamoinen turina. Sattuupa joskus niinkin, että siellä samana päivänä puhutaan 10 eri kieltä.”

Taiteilijat ja valokuvaajat ikuistivat tornista erityisesti linnaa, mutta myös muita näkymiä. Koistisen mukaan useimmat kaupungin yleiskuvat on otettu torneista, joita oli kahdeksan: linnan tornit, Nälkälinnan torni, palotorni, kirkontorni, Piispanlinnan torni ja kylpylaitoksen näkötorni. Itse Albert Edelfelt kiipesi torniin ja piirsi linnan, työn tulos ilmestyi kivipiirroksena teoksessa ”Suomi 19. vuosisadalla”.

Vuonna 1905 sulkavalainen C. Lindforss lahjoitti laajan luonnonhistoriallisen kokoelmansa Savonlinnalle. Kokoelma sijoitettiin Nälkälinnan ravintolaan, josta oli tullut raittiusravintola. Vuonna 1926 kokoelma siirrettiin kansakoululle.

Savonlinnan kaupunkiseurakunta suunnitteli kirkkoa Nälkälinnanmäelle vuonna 1932, sitten vuonna 1938 ja uudelleen vuonna 1943, jolloin toisena vaihtoehtona oli Piispanmäki. Sodan jälkeen vuonna 1948 päädyttiin kuitenkin korjaamaan pommituksissa vaurioitunut tuomiokirkko.

Joku muistelee, että välirauhan aikanakin Nälkälinnanmäellä pidettiin tansseja. Muistetaan myös, miten lapset laskivat mäkeä kalliolta ja leikkivät erilaisia leikkejä: puks-peliä, ajopeliä, perspalloa. Mutta nurmikoille meno oli ankarasti kiellettyä, sitä valvoi puutarhuri Puukko.

Kirjasto nousee Nälkälinnanmäelle

Näköalarakennus ehti olla mäellä vajaat sata vuotta. Kaupunginkirjastolle tarvittiin suuremmat ja nykyaikaisemmat tilat, sillä se oli toiminut vanhassa puurakennuksessa Satamakadun ja Kalmarinkadun kulmauksessa jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien.

Päätös uuden kirjastotalon rakentamisesta tehtiin syksyllä 1961. Kirjaston suunnittelutoimikunta pyysi helmikuussa 1962 alustavia suunnitelmia arkkitehti Maija Suurlalta. Huhtikuussa 1962 kaupunginvaltuusto päätti, että uusi kirjastotalo sijoitetaan Nälkälinnanmäelle. Tähän vaikutti todennäköisesti se, että kaupungin asemakaavan laatijaksi palkattu professori Otto I. Meurman oli suositellut Nälkälinnanmäkeä kirjaston paikaksi. Meurmanilla oli vaikutusvaltaa myös talon kokoon ja sijaintiin, sillä hän vaati ehdottomasti, että mäellä säilytetään puistoaluetta niin paljon kuin mahdollista.

Talon suunnittelijana oli Maija Suurlan lisäksi arkkitehti Kaisa Harjanne. Suunnitteluun kului noin puolitoista vuotta. Kirjastotalon urakoitsijana toimi paikallinen Rakennusliike A. Asikainen. Suunnittelua ja rakentamista vaikeuttivat kallioinen maasto ja ahdas tontti. Siitä huolimatta työt etenivät aikataulun mukaan. Näköalarakennus purettiin syyskuussa 1963, ja rakennustyöt käynnistyivät heti sen jälkeen. Harjannostajaiset pidettiin helmikuussa 1964 ja talo valmistui 20.7.1964. Viralliset vihkiäiset pidettiin elokuun 22. päivänä kaupungin 325-vuotisjuhlien yhteydessä.

 Arkkitehti Kaisa Harjanne on kertonut, että idea kirjastorakennuksen muotoon tuli Savonlinnan laulun sanoista: "Vöin välkkyvin salmet ja lahdelmat, sun vaippasi vehreän kirjoavat, ja katveessa rantojen kaarten, on valkamat varjoisat." Arkkitehti on myös maininnut, että hän sai idean eteläseinän ulokeikkunoiden muotoon kirjojen kansista. Ulkoapäin katsottuna ne muistuttavat pystyssä olevia avattuja kirjoja.

Puiston eteläpuolelle oli suunniteltu kävelypolku ja itäpuolelle pysäköintitilaa. Näitä ei kuitenkaan toteutettu. Kirjastotalon yhteyteen oli tarkoitus rakentaa erillinen kahvila ja näkötorni, mutta kouluhallitus, joka valvoi rakentamista ja myönsi siihen valtionavustusta, suhtautui asiaan kielteisesti.

Savonlinnan kirjaston musiikkiosasto edusti aikansa uusimpia virtauksia. Äänentoistolaitteet olivat huipputekniikkaa ja osaston tilat erityisesti musiikin harrastusta varten suunniteltu. Kaupunki tilasi ”entiseltä Savonlinnan tytöltä”, tekstiilitaiteilija Oili Mäeltä kirjastoon kaksi taideteosta. Näyttävin niistä oli Savonlinna-aiheinen täkänä, jonka aiheena on paikkakunnan historia kivikaudesta nykypäivään. Kuvakudoksen pituus on 22 metriä. Toinen Oili Mäen teos, gobeliini, oli lehtisalin seinällä. 

1960- ja 1970-luvuilla rakennus ympäristöineen oli kansainväistä mainetta saanut tutustumiskohde. Talo kiinnosti erityisesti arkkitehtejä ja kirjastoalan ammattilaisia, jotka olivat suunnittelemassa uusia kirjastoja omille paikkakunnilleen. 

Kun kirjasto avattiin, hyllyissä oli 25 000 kirjaa ja tyhjiä hyllyjä oli kaksinkertaiselle määrälle. Se osoittautui kuitenkin ahtaaksi jo 10 vuoden kuluttua. Vuonna 2010 rankan karsinnan jälkeen kokoelmien määrä oli noin 90 000. Kirjastopalvelujen käyttö kasvoi nopeasti. Kirjaston asiakasmäärä on 50 vuodessa viisinkertaistunut. Kokoelmien kasvaessa ja toimintamuotojen lisääntyessä talo alkoi käydä ahtaaksi. Kaupunki teki vuonna 2009 päätöksen uuden kirjastotalon rakentamisesta Asemantien varten. Kesällä 2013 kirjasto muutti uuteen Pääkirjasto Joeliin, ja Nälkälinnanmäen tilat jäivät tyhjiksi.

Nälkälinnanmäki vuonna 2018

Nälkälinnanmäellä on edelleen vanha kirjasto kauniin puiston ympäröimänä.  Alue on nyt kaavoitettu lomarakennusalueeksi, joka oikeuttaa vanhan kirjaston purkamiseen. Nälkälinnanmäen kohtalo elää edelleen. Vanhaa kirjastoa pidetään edelleen lämpimänä, joka luo edellytykset rakennuksen säilyttämiseen ja uuden käyttötarkoituksen hakemiseen. Valtuustossa on jopa tehty aloite vuonna 2018 Taidemuseon saamiseksi Nälkälinnanmäelle vanhan kirjaston tiloihin, jolla tasoitettaisiin tietä luovien alojen yritystoiminnalle.

Nälkälinnanmäen ja muun Savonlinnan kulttuuri- ja rakennusperinnön sekä kaupunkiluonnon vaalimiseksi on perustettu syksyllä 2012 Nälkälinnanmäki-Seura ry.

Savonlinnan sukututkimusyhdistys ry:n ryhmätyö 13.10.2018
Ryhmän jäsenet: Eeva Karjalainen, Sirkka Nousiainen ja Paula Putkonen, joka kokosi aineiston

Lähteet:

Digi.kansalliskirjasto.fi

Elävä Nälkälinnanmäki 16.8.2010 – luennot

Jorma Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, artikkeli Etelä-Savon kulttuuriperintötietokannassa 16.3.2018

Nälkälinnanmäki-seuran esite ja kotisivut

Olli Vehviläinen: Savonlinnan kaupungin historia III, Savonlinna 1876 – 1976, Savonlinna 1978

Wikipedia

Kuvat:

Pertti Koistinen: Savonlinna – kuvia vanhasta kaupungista, 1994

Museoviraston kuvakokoelmat

Börje Sandberg – H. J. Viherjuuri: Savonlinna – kirjasarjasta Suomen kauneudet, 1935