Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Kaljunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki Kaljunen. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2019

HELMI ”MEME”MUSTOSEN TARINA


Helmi Mustonen syntyi Terijoella 1906 kauppias perheeseen, jossa oli jo ennestään 10-vuotias Esu ja 8-vuotias Kaapo. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä Aino-tytär.
Helmin isoisä Gabriel Mustonen (1835 – 1909) oli syntyisin Tuusmäestä. Hän sai sepän opin kotitilaltaan, jonka pajasta on jäljellä vielä ns. pajaraunio. Gabriel muutti perheineen Uudellekirkolle, jossa hän toimi valtion rautateiden seppänä.

Helmin isä Esaias Mustonen lähti 22-vuotiaana seppänä Pietariin ja löysi sieltä vaimon itselleen. Maria Sofia Knuutinen (1874–1939) oli palvelija Eveliina Knuutisen avioton tytär. Esaiaksen ja Marian pojan tytär Saara kertoi, että Marian isä oli ollut venäläistä ylhäisöä. Hän ei hyljännyt tytärtään, vaan Maria oli saanut opiskella ja sivistyä parempiosaisten kanssa.



Haalistunut kirje tädille vuodelta 1914, jossa lähettäjinä Helmi sisaruksineen.

Helmi oli 11 -vuotias kun hänen Esaias isänsä kuoli. Puoli vuotta myöhemmin, kansalaissodan alussa, Heikki Kaljunen ampui mauserillaan Helmin vanhimman veljen Esu Mustosen.

 Terijoen kylänraittia vuoden 1903 paikkeilla


Helmi kävi Terijoen yhteiskoulua, jota hänen isänsä oli ollut aikoinaan perustamassa. Hän asui Terijoella äitinsä kanssa ja keräsi muun muassa sanakirjasäätiölle noin 800 sanaa Terijoen murretta. Syksyllä 1939, kun Terijokea evakuoitiin, Helmi muutti äitinsä kanssa Kuopioon. He olivat jo paljon aikaisemmin myyneet talonsa kauppias Inhalle.
Helmi toimi kanslistina tuomiokuntien arkistoissa Kuopiossa, Juvalla ja Mikkelissä. Sota-ajan hän oli töissä Siirtoväen huoltotoimistossa.  Hänen lempinimensä oli Meme.
Isoisäni Viktor Mustonen on kertonut sedästään Gabrielista, Helmin isoisästä. Gabriel sai käydä hakemassa poikansa kaupasta ruokatarvikkeita, mutta kirjanpidon takia tuotteet piti ensin mitata. Siitäpä ei ollut pappa tykännyt. Hän oli tokaissut:
- En minäkään poikaani puntarin nokasta ruokkinut.
Saara, Gabrielin Kaapo-pojan tytär kertoi kirjeessä, että suvussa on kuva isoisästä piippu suussa ja hän on siksi saanut suvulta nimen Piippukaapro”.


Kummini Viktor ”Vihtori” Mustosen kirjoittama runo vieraskirjaani.

Ijäti nuorna matkaat sielu,
vaikk´pyörtää syvyyksien nielu,
ei tehoo aika, harmaat hapset
oot aina nuori kuni lapset.

On osaas sielu, kuolla, elää,
siel, missä elonlaulut helää,
kun polttaa tuska tulinuolin,
oot silloin taivasta jo puolin.
           29/7-45
Kirjoittanut Vihtori Mustonen

Helmi meidän puutarhassa 1950 sylissään sisareni Pirjo ja Eira. Minä seison hänen vieressään ja minun vieressäni on naapurin tyttö Tuula. Kuva on isäni Olavi Mustosen ottama.

 Helmi vieraili meillä Rantasalmen Tuusmäessä, isänsä synnyinpaikassa, hyvin usein Juvalla asuessaan. Kerran hän toi minulle tuliaisena runokirjasen. Siitä muistan yhden aukeaman, jossa toisella sivulla oli väripiirros savimajasta ja mustasta pienestä tytöstä. Vastakkaisella sivulla oli laulu mustasta Saarasta. Se on alun perin ruotsalaisen Lina Sandellin (1832 –1903) kirjoittama virsilaulu.

Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään'.
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien’ neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,
siell’ luonaan aina olla saan.

Helmi kuoli Mikkelissä 68-vuotiaana 18.8.1974. Hänen Aino-sisarensa hoiti hänen vähäisen jäämistönsä ja vuokra-asunnon tyhjilleen. Helmi on haudattu Ainon kertoman mukaan Siilinjärven hautausmaahan äitinsä ja sukunsa hautaan.
Isäni kertoi, että Helmi oli kerännyt paljon sukutietoa tuomiokunnissa työskennellessään. Kysyinkin myöhemmin, vuosien jälkeen hänen sisareltaan Ainolta, onko hänellä tallessa Helmin keräämät sukutiedot. Aino kertoi, että hänellä oli ollut kiire ja vain vähän aikaa tyhjentää asunto uudelle tulijalle ja niin kaikki Helmin paperitkin tuli hävitetyksi. Harmi.

Seija Lottanen

Lähteet:
Pietarin suomalainen Marian seurakunta
Etsivän keskuspoliisin kansio Heikki Kaljusesta Ptk no 350/21
Siirtokarjalaisten tie
Wikipedia

maanantai 31. joulukuuta 2018

Isoisäni Viktor Mustonen ja kansalaissodan mielettömyys


Isäni vanhemmat Alma ja Viktor Mustonen

Isoisäni Viktor Mustonen syntyi Rantasalmen Tuusmäessä viisilapsisen perheen toiseksi vanhimmaksi. 16-vuotiaana hän lähti Viipuriin serkkunsa Esa Mustosen kauppaan juoksupojaksi ja myöhemmin vastasi koko Viipurin Herkku- ja Hedelmäkaupan toiminnasta.

 Viipurin Herkku- ja Hedelmäkauppa mainosti näyttävästi vuoden 1911 Karjala lehdessä no 281.

  Esa ja Maria Mustonen sekä lapset Esu, Kaapo, Aino ja Helmi.

Esa Mustonen syntyi Tuusmäessä samalla tilalla kuin serkkunsa Viktor. Hän päätyi Uudenkirkon ja Pietarin kautta Viipuriin ja sittemmin Terijoelle jonne rakensi kauppatalon ja liiketoiminansa pääpaikan.
Viipurin kauppaliikkeen toiminnan loputtua isoisäni Viktor muutti Terijoelle ja asui Esan perheessä, johon kuuluivat Esan lisäksi Pietarissa syntynyt ja kasvanut puoliso Maria o.s. Knuutinen, Pietarissa syntyneet pojat Esu ja Kaapo, sekä Terijoella syntyneet pikkutytöt Helmi ja Aino.

 Tytöillä oli lastenhoitajana Alma Horppu, johon isoisäni Viktor rakastui. Kuvassa Alma Horppu sekä Aino ja Helmi Mustonen.


Kauppias Esa Mustonen kuoli Terijoella lyhyen ajan kovia suonenvedon kouristuksia kärsittyään 14 pnä syyskuuta 1917 klo 3.15 aamulla 47 vuotta 7 kuukautta ja 28 päivää vanhana.
 


Jopa loppuu päivän vaiva,
Ehtoo levon mulle tuo;
Rasitetun täällä aivan
Herran rauhaan mennä suo.

Nukkua hän sallii vihdoin
Vaivatun ja väsyneen,
Riennän mielelläni silloin
Haudan poveen tyveneen.

Kovalta ei tunnu lauta,
Jolle minut lasketaan.
Ahdas ei myös ole hauta,
Johon minut suljetaan.

Maailman jos myrskyt pauhaa,
Ei se estä untani:
Makea on mulla rauha,
Ihana on uneni.

Koska ijankaikkisuuden
Päivä kerran seestää,
Jesus, Herra laupeuden,
Minunkin taas herättää.

Haudan lepokammiosta
Herran ääni kutsuu mun,
Ja niin synnin turmiosta
Ruumiineni kirkastuu.

Omaiseni haltuun Herran
Jätän haudan partaalla.
Heidät jälleen kohtaan kerran
Taivahassa tallella.

Maria, Esu, Gabriel, Helmi ja Aino Mustonen


Tammikuussa 1918 Mustosen perheen elämä järkkyi taas, kun punapäällikkö Heikki Kaljusen rykmentti valloitti Terijoen ja perheen vanhin poika Esu haettiin keskellä yötä kodista Kaljusen kuulusteltavaksi. Kaljunen syytti opettajana toiminutta Esua Terijoen suojeluskunnan perustamisesta. 



Kauhealla, selittämättömällä sielun tuskalla ilmoitamme, että rakas poikani ja veljemme,
 ylioppilas
Esu Mustonen
 raastettiin kotoaan klo 4 ap. 31 pnä tammik. v. 1918 Terijoen asemalle, jossa punakaartilaiset ampuivat hänet. Unohtumaton on hänen muistonsa minulle, veljelle, veljen vaimolle, kahdelle sisarelle, tädille, sedälle, monivuotiselle palvelijattarellemme sekä lukuisille sukulaisille, ystäville ja tuttaville.

Maria, Gabriel, Helmi ja Aino

Sitä herttaista äitikö antanut ois
Pois vaihtanut kultiin tai helmiin?

Ei, ei ja kuitenkin riisti sen pois
Punakaartien joukko kelmi.

Kesken elon aikan parahinta
Nukkui nuori, riemuitseva rinta.
Uupui talven myrskyn tuivertaissa,

Elon uuden aamun sarastaissa.

Kuin oras kevään kukoistit, vain
hetken.

Kylmä tuoni katkas elos retken.
ei kaikki maailmassa käy kuin
toivotaan.

Herra tiemme johtaa kehdosta
tuonelaan.

Kiitos sulle kukkasista,
Jotka teilläin kukoisti.
Kiitos myöskin ohdakkeista,
Jotka mua haavoitti.
Kiitos, että tahdot mulle
Elon antaa ijäisen.
 Kaikesta oi Herra Sulle
Annan kiitoksen.

Maria Mustonen

  
Esu lähti kuulusteluista karkuun, jolloin joku kaartilaisista ampui hänen peräänsä. Heikki Kaljunen surmasi varmistuslaukauksella haavoittuneen ja vaikeroivan Esun.

Toista Esan poikaa Kaapoa ja isoisääni Viktoria varoitettiin, että Esun lailla heidätkin tullaan hakemaan kuulusteluihin. Tästä säikähtäneenä he lähtivät välittömästi pakomatkalle, mutta Viipurissa he joutuivat pidätetyiksi. Perheen mukaan Kaapolla oli mukanaan rahaa, jonka hän oli piilottanut kenkäänsä. Sillä rahalla he saivat lahjottua pidättäjänsä, joka neuvoi heille junavuoron, jolla he voisivat jatkaa pakomatkaansa Jyväskylään. Viktorin kertoman mukaan he pelkäsivät vielä, että kyseessä olisi ansa, mutta näin ei ollut vaan he pääsivät onnellisesti turvaan.

Terijoen kotiin jäi enää Maria pikkutyttöjen kanssa. Punapäällikkö Kaljunen kävi vielä heidän pihallaan ratsuineen ”hevosta tanssittamassa”.  Maria siitä kimpaantui, otti tytöt mukaansa pihalle ja sanoi Kaljuselle, että miten hän vielä tohtii tulla.

Valkoisten joukkojen tullessa Terijoelle Heikki Kaljunen miehineen pakeni panssarijunalla Neuvostoliiton puolelle.

 Juho Horppu sekä lapset Alma, Elias ja Ida

Samaan aikaan Neuvostoliittoon lähti myös Alman veli Elias Horppu. Perheen mukaan hän lähti parempien työmahdollisuuksien vuoksi. Varmaankin, ainakaan häntä ei mainita Kaljusen punakaartin jäsenenä. Eliaksen elämästä Neuvostoliitosta ei ole tietoa. Hänet julistettiin kuolleeksi Helsingin Raastuvanoikeuden II osaston päätöksellä 9.10.1974.

Punapäällikkö Heikki Kaljunen eleli Neuvostoliitossa Suomesta ryöstämillään rahoilla leveästi. Hän katosi 1938 ja ilmeisesti ammuttiin Stalinin vainoissa.

Puna-armeijan lähdettyä isoisäni Viktor palasi takaisin Terijoelle ja perusti sinne oman yrityksen. Samana syksynä 1918, tulevat isäni vanhemmat, Alma Horppu ja Viktor Mustonen menivät naimisiin. Vain pari viikkoa aikaisemmin oli Alman serkku 23-vuotias Emil Hurri kuollut Viipurin punavankileirillä keuhkokuumeeseen. Kaapo Mustonen perusti perheen ja yrityksen Jyväskylään.

Viktorin viimeinen pakomatka Terijoelta tapahtui aamulla 30.11.1939, mutta se on jo toinen tarina.

Seija Lottanen

Lähteet:
Perheen kertomukset ja valokuvat
Terijoki-kirjat
Digilehdet:
10.11.1911 Karjala no 281, Herkkukaupan mainos
16.9.1917 Hs no 209, Esa Mustosen kuolinilmoitus
19.5.1918 Uusi Suometar no 62, Esu Mustosen kuolinilmoitus
21.5.1918 Uusi Suometar no 63, punaisten murhatekoja
22.4.1927 Kannaksen Sanomat no 16, Esu Mustonen  murhattu Terijoella

Kangasniemi Tapio, Tappajan muotokuva